Kuinka leikata villiintynyt ja syöty omenapuu

Lumien sulamista odotellessa ehtii hyvin kurkistaa muutaman kuvan pihan aiemmista vaiheista. Alunperin ajattelin kirjata ne heti muistiin, mutta kasvukausilla en ikinä ehtinyt ja talvisin on ollut muuta puuhaa. Kuten vaikka uusien istutusalueiden suunnittelua...

Pihallani oli odottamassa keväällä 2019 hoitajaa esimerkiksi tämä kauan sitten villiintynyt omenapuu. Mies ehdotti, että kaadetaan pois vaan, mutta olin sitä mieltä, että kyllä tästäkin vielä hedelmäpuu saadaan.  Puussa oli kolme runkoa, yksi varsinainen hedelmää tuottava ja kaksi todella paksuksi kasvanutta villiä runkoa, perusrungon tyveltä versonutta. Ne olisi pitänyt napsaista pois jo aivan pieninä piiskoina, mutta näin ei ollut kukaan tehnyt, vaan ne olivat saaneet kasvaa rauhassa suuriksi.

Kuvassa näkyy, miten liian matala verkko ei ole estänyt jänisten ja rusakoiden herkutteluhetkiä, mutta onneksi ne olivat valinneet yöpalakseen juuri villit rungot ja vain yhtä hedelmää tuottavaa oksaa oli järsitty. Villit rungot olivat täynnä kovia tappimaisia oksia, kun taas vartetun hedelmää tuottavan osan oksisto oli sileäkuorista ja oksat notkeampia.

Olin kuullut, että puu oli tuottanut paljon omenoita, mutta ne olivat olleet pieniä ja pahanmakuisia - siis noiden villien perusrunkojen tuotoksia. Alla olevasta kuvasta näkee hiukan huonosti, mutta ehkä jotakin kuitenkin  omena puun korkeudesta (kuvassa oikeassa reunassa) - se oli kasvanut kuin luuta ylöspäin.

Leikkasin villirungot miehen avustuksella niin tyveä myöten kuin mahdollista pois ja jäljelle jääneestä, varsinaisesta omenapuusta madalsin latvaa yli kaksi metriä. Puu oli kasvanut vinoon ja villirungot olivat vieneet kasvutilaa oksilta, joten lopputulos oli vähintäänkin erikoinen torso. Mahtoivat naapurit ihmetellä.

         

Kesällä 2019 omenapuu näytti tältä. Puun toispuoleisuutta tasoittamaan taivutin yhden pystysuoraan ylöspäin kasvaneen oksan kaljummalle sivulle. Oksassa sekä rungossa oli kuoren suojana pehmusteet ja vetonaruna oli paksua trikookudetta. Syksyllä, kun irrotin vetonarun, oksa oli puutunut hienosti uuteen asentoonsa. Kannatti kokeilla, vaikka oksa olikin varsin paksu ja ajattelin, mahtaako taivutus enää onnistua. 

Puun tyvellä näkyy poistettujen villirunkojen tapit, joita ei voinut sahata matalammiksi koska silloin itse puun runko olisi jäänyt puoliksi paljaaksi tyveltä.

Ja omenapuita rankasti leikanneet tietävät, että kyllä, vesiversoja kasvoi joka ikiseen jäljelle jääneeseen oksaan. Napsin ne pois elokuussa. Ja parina seuraavana keväänä taas uudelleen.

Kesäkuussa 2020 leikattu omenapuu kukki runsaasti ja voi hyvin.  Taustalla näkyy uusia istutuksia, mustaherukkaa, syreeni ja herkullisia kesäomppuja kasvattava ´Pirja`.

         

Jostakin syystä en ole kuvannut puuta satotovaiheessa kunnolla, mutta tässä sen satoa on kypsymässä kesällä 2020. Lopulta omenat tulivat suuriksi ja vaalean vihreiksi, ja veikkailin lajikkeeksi `Valkeaa kuulasta´. Se voikin olla se, tai sitten joku muu. Ainakin kypsyttyään ovat pikaisesti käytettäviä, etteivät mene ylikypsiksi.

Aiempia puun  väkeviä omenoita maistellut henkilö ei ollut uskoa, että näin herkulliset omenat eivät voi olla tuosta samaisesta puusta. 

Heiveröisempi omenapuu teki muutaman kukan ja omenan, ja ne olivat raikkaan kirpeitä ja herkullisia. Lajikkeen määrittely on kesken. Puun kitumisen syykin selvisi. Juuristoaluetta nurmikosta peratessani huomasin, että puu oli istutettu liian syvään. Rungon ja juuriston kaulakohta oli noin 20cm maan sisällä ja sen lisäksi puu heilui tuulessa. Hoitona oli liiallisen maan poistaminen maan tyveltä ja puun tukeminen ja suoristusvetonaruun sitominen.

Nuorten omenapuitten tukeminen on tärkeää, ettei puun tarvitse käyttää energiaa pystyssä pysymiseen vaan juuristo saa rauhassa kasvaa ja hankkia paikallaan pysyvillä juurillaan maasta ravinteita latvallekin.

Villiintyneestäkin puusta voi saada kelpo puun, mutta pihan kaunottareksi kasvamiseen saattaa mennä jokunen aika. Toisaalta, tarvitseeko olla täydellinen ollakseen kaunis - ei minusta ainakaan. 

Olennaista hoitamattoman pihan kanssa on myös kalkitseminen ja siitä parin-kolmen viikon kuluttua lannoitttaminen! Happamassa maassa ei ravinteet kulkeudu kasveille, joten kalkitsemista ei kannata unohtaa. Kitukasvuiset omenapuutkin virkistyvät saadessaan kalkkia ja maltillisesti ravinteista kasvuunsa.

Kuvat ovat kaikenkaikkiaan hyvin sekalaisia, laadultaan ja kooltaan, mikä on hyvin harmillista. Mutta aina ei voi kaikkea saada sellaiseen pakettiin, kuin haluaisi. Ehkä jonakin päivävänä.